Näin viime yönä pikkusen unta. Siinä sekottui taas todellisuus oikein kunnolla kaiken sadun ja muun kanssa.
--- Prinssi oli menossa naimisiin ja perheemme oli verojen maksamiseksi saanut tehtäväksi hoitaa ruokaa pitoihin: piti leipoa suuria kakkuja ja loihtia monenlaista kalaherkkua. Surullista on se, että olin itse seurustellut jonkin aikaa prinssin kanssa, mutta sitten kuningas oli kuullut siitä ja ilmoittanut, että kyllä se pitäis ihan oikea prinsessa etsiä. Siinä sitten selvis, kun facebookissa pyysin yhtä tuttuani kaveriksi, että hän on koulutukseltaan prinsessa ja minä sain jäädä itsekseni.
Olin isän ja siskoni kanssa hankkimassa kaloja järveltä. Suuri osa järvestä oli vielä jäässä, mutta rannat olivat melko sulaa. Mietimme, että miten ihmeessä saamme kalaa, kun kävellen tai veneellä ei pääse. Sitten siskoni huomasi järvessä kellumassa tukkeja. Hän halusi mennä niitä pitkin kävellen pyydystämään kaloja. Huutelin rannalta ”ethän sinä osaa uida, tule takaisin”. Siskoni kuitenkin halusi homman tehdä ja välillä roikkui limaisissa puissa jäisessä vedessä, kun oli luiskahtanut kävellessään. Hän palasi rantaan turvaan kalojen kanssa.
Teimme kakkuja, joiden pohjat paistettiin uunipelleillä ja kermaa vatkattiin isoissa kattiloissa. Sen jälkeen menin saunaan ja suihkuun, jotta olen valmiina juhlia varten. Sillä aikaa meille oli tullu viisi miesopettajaa yläasteelta valittamaan veljeni käytöksestä koulussa, se kuulemma häiritsee heidän elämäänsä jo vapaa-aikanakin. Opettajat olivat tulleet poliisiautolla, heidän etsiessään meidän tien päätä, oli naapuri nähnyt heidät ja kysellyt jo miksi meille on tulossa poliisiauto. Opettajien ongelmaa pohdittiin monelta kantilta. Minä sitten aloin siinä saunatakissani itkeä ”tiedän että olette karskeja miehiä, ette te voi tuollaisen pojan jutuista hätkähtää”.
Jotenkin pääsimme opettajista eroon ja pakkasimme kakut ja kalat Neljänsuoran keikkabussiin. Yhtäkkiä sitten oltiin perillä hääpaikalla Alpeilla suuressa kivilinnassa. Minulla oli päälläni punainen mekko, jossa oli valkoisia palloja, sekä kauniit punaiset korkokengät ja näytin Maria Lundilta. Ihmiset ahtautuivat vihkimistä seuraamaan saliin, joka muistuttaa ala-asteeni liikkasalia. Itse olin vielä viimeistelemässä morsiamen kampausta ja pitopöytää. Käytävässä oli enää prinssi itse, kun olin menossa muiden joukkoon ja annoin prinssille pienen pusun, kun harmitti niin että se sen toisen kans menee naimisiin.
Paikalla oli paljon tv-kameroita ja toimittajia. Kuulin toisen siskoni juuri supattavan yhdelle toimittajalle tietävänsä vähän prinssin menneisyydestä, kun linna yhtäkkiä alkoi täristä. Entinen työnantajani oli kuullut minua kohdanneesta draamasta ja päättänyt puuttua asiaan palkkaamalla peikkoja tuhoamaan linnan. Linna alkoi sortua, ihmiset taistelivat siitä kuka pääsisi ulos ovista. Ensimmäisinä ovesta pakenivat paikallisen SPR:n ihmiset, joita oli otettu mukaan tapahtumaan juuri tällaisen onnettomuuden varalta. Itse pääsin ulos, mutta samassa meitä vastaan tuli lisää peikkoja. Neljänsuoran pojat alkoivat kuitenkin heitellä peikkoja rumpukapuloilla ja mikrofoneilla, jolloin osa porukasta pääsi bussiin turvaan. Lähdimme ajamaan kovaa vauhtia pakoon.
Itkeskelin sitten bussissa, että sinne meni prinssit ja muut. Bussin etuosassa alkoi joku laulaa mikrofoniin tarinaa siitä, että prinssi pelastui linnasta, mutta prinsessa kuoli. Ja lain mukaan jos prinsessa kuolee häissä, saa prinssi sen jälkeen valita puolisokseen kenet tahansa. Hän valitsi minut. ---
Kerrankin näin unen loppuun asti ja se loppu oli onnellinen.
Katselin äsken hääohjelmaa, ei onneksi mitään näin suurta tapahtunut ainakaan tänne asti näkyen. Ja kyl muakin ois jännittäny, jos oisin ollu Harry. Kaasosta puhumattakaan. Oli muuten kaunis ja hänel oli paljon hommia!
